Hintoihin sisältyy ALV
Lähetyskulut 4,99 €

LP-levyjen odotettu käyttöikä

LP-levyjesi käyttöikä on rajallinen.
Ratkaisu: LP-levyjen digitoiminen

Sormissa kulkeutuva pöly ja lika heikentävät suosikkikappaleidesi laatua ja vääristävät musiikkia ajan mittaan yhä pahemmin. Vaikka kuuntelisit levyjäsi harvoin, ne ovat silti uhattuna: esimerkiksi lämmityslaitteiden lähelle sijoitetussa hyllyssä olevat levyt voivat vääntyä ajan mittaan.

Ja vahinkoja sattuu: levyt voivat helposti vaurioitua muutossa, lemmikkien touhuissa, juhlissa jne., ja parhaat kappaleet ovat iäksi mennyttä!

Käytön aiheuttama laadun heikkeneminen

Jokainen, jolla on ollut äänilevyjä, tietää että naarmu syntyy vain sekunnin murto-osassa mutta jää levyyn pysyvästi.

Vaarat eivät lopu vielä siihen: vanhat neulat ja levysoittimet, joiden säätö on virheellinen, heikentävät levyjen laatua aina kuunneltaessa. Levysoittimen neulan säätäminen oikein vaatii todellista asiantuntemusta. Lopputulos: kappaleet, joita kuuntelet eniten, kuulostavat ajan mittaan yhä pahemmilta.

Vanhentunut teknologia

Levysoittimia ja kasettisoittimia ei juurikaan enää valmisteta nykypäivänä. Vanhentunut teknologia itsessään on arka vaurioille, sillä se sisältää paljon käytössä kuluvia liikkuvia osia.

Korjaukset tulevat kalliiksi eikä niitä usein kannata tehdä. Niinpä laitteet ovat hitaasti mutta varmasti katoamassa kokonaan.

Nauhojen vaarat

Kasetitkaan eivät ole turvassa

Kuunteleminen vaurioittaa kasetteja! Ajan hammas ja nauhan kuluminen tekevät tehtävänsä, ja ennen pitkää arvokkaat tallenteesi ovat iäksi mennyttä, etkä saa muistoja tulvillaan olevia nauhoitettuja kokoelmiasi koskaan takaisin.

Monipuolinen MAGIX-paketti sopii paljon muuhunkin kuin vinyylien digitoimiseen. Kasetteja ja muita audiotallenteita kuten kelanauhoja voi digitoida ja tallentaa aivan yhtä helposti.

Vinyylien ja nauhojen pelastus

Digitoi LP-levyt, tallenna kasetit CD:lle ja paljon muuta

Ei huolta! Tällä uudella musiikinpelastuspaketilla siirrät koko musiikkikokoelmasi digiaikaan – nopeasti, helposti ja äänenlaadun kärsimättä. Kytke vain levysoitin USB-esivahvistimen avulla tietokoneeseen ja käynnistä mukana toimitettu ohjelmisto. Nauhojen editoiminen on vieläkin helpompaa: kytke kasettisoitin suoraan tietokoneeseen, ja nauhoitus voi alkaa! Voit tuoda koko musiikkikokoelmasi tietokoneen kiintolevylle täysin optimoituna käden käänteessä ja polttaa sen sitten turvallisesti CD:lle ja DVD:lle.

UUTTA! Vinkkejä ja neuvoja LP-levyjen
ja kasettien digitoimiseen

Infolaatikko, joka sisältää paljon ohjelmaa ja sen tehosteita koskevia vinkkejä ja neuvoja

Infolaatikon avulla voit helposti editoida tallenteitasi. Kaikki tehosteet ja niiden toiminta selitetään selkeästi, jotta saat aikaan optimaalisia tuloksia joutumatta käyttämään paljon aikaa ohjelman opetteluun.

Kaikki audiotyökalut toimivat juuri kuten haluatkin: täysin automaattisesti, vaihe vaiheelta, tai kokonaan itsenäisesti. Ohjelmisto tarjoaa tukea koko ajan riippumatta siitä, mitä aiot audiomateriaaleillesi tehdä.

MAGIX LP Saver! Version 3

Hintoihin sisältyy ALV
Lähetyskulut 4,99 €

Suositukset

MAGIX Video Saver 4

MAGIX Music Maker MX Premium