Hintoihin sisältyy ALV
Lähetyskulut 4,99 €

LP-levyjen odotettu käyttöikä

LP-levyjesi käyttöikä on rajallinen. Ratkaisu: LP-levyjen digitoiminen

Sormissa kulkeutuva pöly ja lika heikentävät suosikkikappaleidesi laatua ja vääristävät musiikkia ajan mittaan yhä pahemmin. Vaikka kuuntelisit levyjäsi harvoin, ne ovat silti uhattuna: esimerkiksi lämmityslaitteiden lähelle sijoitetussa hyllyssä olevat levyt voivat vääntyä ajan mittaan.

Ja vahinkoja sattuu: levyt voivat helposti vaurioitua muutossa, lemmikkien touhuissa, juhlissa jne., ja parhaat kappaleet ovat iäksi mennyttä!

Käytön aiheuttama laadun heikkeneminen

Jokainen, jolla on ollut äänilevyjä, tietää että naarmu syntyy vain sekunnin murto-osassa mutta jää levyyn pysyvästi.

Vaarat eivät lopu vielä siihen: vanhat neulat ja levysoittimet, joiden säätö on virheellinen, heikentävät levyjen laatua aina kuunneltaessa. Levysoittimen neulan säätäminen oikein vaatii todellista asiantuntemusta. Lopputulos: kappaleet, joita kuuntelet eniten, kuulostavat ajan mittaan yhä pahemmilta.

Vanhentunut teknologia

Levysoittimia ja kasettisoittimia ei juurikaan enää valmisteta nykypäivänä. Vanhentunut teknologia itsessään on arka vaurioille, sillä se sisältää paljon käytössä kuluvia liikkuvia osia.

Korjaukset tulevat kalliiksi eikä niitä usein kannata tehdä. Niinpä laitteet ovat hitaasti mutta varmasti katoamassa kokonaan.

Nauhojen vaarat

Kasetitkaan eivät ole turvassa

Kuunteleminen vaurioittaa kasetteja! Ajan hammas ja nauhan kuluminen tekevät tehtävänsä, ja ennen pitkää arvokkaat tallenteesi ovat iäksi mennyttä ja etkä saa muistoja tulvillaan olevia nauhoitettuja kokoelmiasi koskaan takaisin.

Monipuolinen MAGIX-paketti sopii paljon muuhunkin kuin vinyylien digitoimiseen. Kasetteja ja muita audiotallenteita kuten kelanauhoja voi digitoida ja tallentaa aivan yhtä helposti.

Vinyylien ja nauhojen pelastus

Digitoi LP-levyt, tallenna kasetit CD:lle ja paljon muuta

Ei huolta! Tällä uudella musiikinpelastuspaketilla siirrät koko musiikkikokoelmasi digiaikaan – nopeasti, helposti ja äänenlaadun kärsimättä.

Kytke vain levysoitin USB-esivahvistimen avulla tietokoneeseen ja käynnistä mukana toimitettu ohjelmisto. Nauhojen editoiminen on vieläkin helpompaa: kytke kasettisoitin suoraan tietokoneeseen, ja nauhoitus voi alkaa! Voit tuoda koko musiikkikokoelmasi tietokoneen kiintolevylle täysin optimoituna käden käänteessä ja polttaa sen sitten turvallisesti CD:lle ja DVD:lle.

UUTTA! Vinkkejä ja neuvoja
LP-levyjen ja kasettien digitoimiseen

Infolaatikko, joka sisältää paljon ohjelmaa ja sen tehosteita koskevia vinkkejä ja neuvoja

Infolaatikon avulla voit helposti editoida tallenteitasi. Kaikki tehosteet ja niiden toiminta selitetään selkeästi, jotta saat aikaan optimaalisia tuloksia joutumatta käyttämään paljon aikaa ohjelman opetteluun.

Kaikki audiotyökalut toimivat juuri kuten haluatkin: täysin automaattisesti, vaihe vaiheelta, tai kokonaan itsenäisesti. Ohjelmisto tarjoaa tukea koko ajan riippumatta siitä, mitä aiot audiomateriaaleillesi tehdä.

ENTISTÄ PAREMPI! Helppokäyttöiset tehosteet tallenteen palauttamiseen ja äänen virheiden poistamiseen

Poista suhina, rätinä tai äänivirheet ja kirkasta ääntä tehosteiden avulla.

Löydä kokonaan uudenlainen ääni – yhdellä napsautuksella, jos niin haluat:
vääristymät, vinyylin rätinä, äänihäiriöt, kohina, räsähtely ja humina on mahdollista suodattaa pois kaikista tallenteista. Voit myös korjata äänenvoimakkuuden vaihteluja, palauttaa kadonneita yläsäveliä, korjata vanhojen LP-levyjen nopeutta ja optimoida taajuusasetukset. Taajuuskorjaimella on myös mahdollista hienosäätää ääntä.

PLUS!Voit helposti ja tehokkaasti poistaa levysoittimen neulojen, askelten tai tuulen aiheuttamia häiriöitä.

Muunna, vie, julkaise ja
polta musiikkia LP-levyiltä CD:lle

Polta musiikkia vaivatta LP-levyiltä ja nauhoilta CD:lle

Voit nauttia laajasta musiikkikokoelmastasi digitaalisesti polttamalla LP-levyt, kasetit ja muun audiomateriaalin CD-levylle yhdellä napsautuksella. MAGIX LP Saver ja musiikki mahtuu pieneen tilaan! 3 tarjoaa erittäin käytännollisen ratkaisun: jopa 100 tuntia musiikkia voidaan polttaa yhdelle DVD-levylle MP3-formaatissa!

Vihje! Vientitoiminnon ansiosta voit nauttia musiikista tien päällä matkapuhelimessa tai MP3-soittimessa!

Kodin ääniasiantuntija

Tätä uutta musiikin pelastuspakettia, joka sisältää uusimman version MAGIX Audio Cleaning Lab deluxe -ohjelmasta, on kehitetty entisestään vastaamaan musiikin digitoimisen erikoisvaatimuksia. Tässä kehitystyössä olemme systemaattisesti huomioineet käyttäjien palautteen. Lopputulos: ammattimaiset tulokset, joiden aikaansaaminen ei edellytä aiempaa osaamista!

Muita etuja:

  • Tuki vinyyleille: soveltuu 33-, 45- ja 78-kierroksisille LP-levyille
  • Laadukkaat työkalut kuten "Equalizer" tai "DeClipper" audiomateriaalien optimointiin
  • Vaiheittainen ja yhden napsautuksen tila: opastaa sinua eteenpäin ohjelmassa ja mahdollistaa monien toimintojen hallinnan vain yhdellä napsautuksella
  • Tehtävän aputoiminto avuksi videoissa ja uusissa toiminnoissa
  • Ota musiikki mukaan minne ikinä menetkin viemällä se MP3-formaattiin tai CD:lle
  • Laadi ja tulosta CD-levyjen kansia MAGIX Xtreme Print Centerissä (sisältää lukemattomia pohjamalleja)

Verkkoekstrat

magix.info - Multimediayhteisö

Suora yhteys "magix.info" Multimedia Knowledge Community -yhteisöön tarjoaa sinulle keinon ladata vaivatta tarpeisiisi sopivia ratkaisuja. Esitä kysymyksesi suoraan ohjelman kautta, ja vastaukset ovat nopeasti luettavissa verkossa osoitteessa magix.info!

Haluat siis tietää, missä formaatissa et menetä dataa? Osoitteesta magix.info saat selkeää ja helposti ymmärrettävää apua – nopeasti ja suoraan muiden käyttäjien vastauksina tai workshopien muodossa.

Eikä siinä vielä kaikki! Keskusteluryhmämme ovat juuri oikeita foorumeita tietojen hankkimiseen uusista toiminnoista, joita käyttämääsi audio-ohjelmistoon voi olla saatavilla, tai uusia toimintoja koskevien ehdotusten tekemiseen.

MAGIX LP Saver! Version 3

Hintoihin sisältyy ALV
Lähetyskulut 4,99 €

Suositukset

MAGIX Video Saver 4

MAGIX Music Maker MX Premium